Sivut

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vuotias.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tämän blogin piti saada ensimmäinen kirjoituksensa jo vuosi sitten. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin nyt jo vuoden kirjoitellut siitä, kuinka koirani kanssa riennämme treeneistä ja valmennuksista toiseen sekä napsimme ensimmäiset koulutustunnukset tuosta vain. Saman suunnitelman mukaan koirakin tosin oli narttu, väriltään merle ja nimeltään Riemu.



Kun harrastuskapine viimein tassutteli meidän ovestamme sisään, se oli uros, väriltään musta ja nimeltään Karma. Rotu sentään oli oikea. Mulla blogin sijasta uusi työ, alle 2 vuotias muksu ja lamaannuttava pelko siitä, että onnistuisin jotenkin pilaamaan tämän loistavan pienen koiran alun. 
Asiaa ei varsinaisesti helpottanut, kun tajusin miten erilainen on paimenlapsen ajatuksenkulku verrattuna mihinkään edellisistä koiristani. Yritä siinä sitten tehdä tokovaliota ennätysajassa. 

Harrastuskapine 9 viikkoa

Vuoden aikana olen onnistunut (joskin puoliväkisin) löysäämään pipoani ja heittämään vanhoilla vihkoillani vesilintua. Siinä sivussa olen tutustunut mahtavaan koiralapseen ja onnistunut sille jotain opettamaankin. Osaa se hihnassa kävellä tolkullisesti, tulla luokse ja kyllä se tietää mitä noutokapulalla kuuluu tehdä. Ja mikä tärkeintä - sillä on naama aina typeränonnellisessa virneessä, mitä me sitten tehdäänkin. Paitsi ehkä viime viikkoina, koska teini-ikä. Siitä lisää tuonnempana.



Nyt kun on saatu tämä arki tolkullisesti rullaamaan, olen havahtunut siihen, että jotain tarttis varmaan oikeasti tehdä asialle nimeltä tottelevaisuusvalio. Tai no, asialle nimeltä TK4, koska Karmanaattorin toinen kives ei ole siellä missä sen kuuluisi olla. 

Mä olen luonnostani maailmanhistorian epäsuunnitelmallisin henkilö, mikä ei yleisesti ottaen sovi yhteen tavoitteellisen koiraharrastuksen kanssa. Ennen korvasin tämän puutteen vimmaisuudellani ja enemmällä puurtamisella, mutta perheellisellä ei tahdo oikein aika riittää tällä taktiikalla. 
Siksipä tämä blogi, jotta saisin jonkun järkevän pitkäntähtäimen toimintasuunnitelman aikaiseksi.

Siispä, tässä tavoitteet seuraavalle vuodelle:

- Ykköstulos tokon alokasluokasta (ehkä jopa TK1?)
- Ykköstulos tokon avoimesta
- BH läpäisty
- Agilityn aloittaminen kunnolla
- Jälki- ja esineruutu-treeni aluilleen  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti