Breakdown is a breakthrough

Kauan odotettu kesä tuli viimein - ja hujahti ohi. 

Kevätkauden viimeiset agitreenit olivat meidän osalta täysi fiasko ja katastrofi. Karman hitusen parantunut vireenhallinta tuntui kadonneen täysin ja pakka levisi kuin jokisen eväät. Itku kurkussa revin koirani syrjemmälle rauhoittumaan ja treenien loppuosa menikin siinä, että sain tuon ilmestyskirjan pedon jotenkin tolkulliseen mielentilaan. Onneksi sisko oli sattumalta tullut treenejä katsomaan, henkistä tukea todella tarvittiin.

Kesätauolle lähdettiin siis sekavissa tunnelmissa - olin lähes varma, että meidän agiliidot saa jäädä määrittelemättömän mittaiselle tauolle. 

Vähän tämän jälkeen Karmaparka sai mielettömän paniikkikohtauksen metrosiedätystreeneissä, niin pitkän matkan päässä, ettei se koskaan ennen ole sillä etäisyydellä korvaansa lotkauttanut. Itku ei ollut enää kurkussa.
En pystynyt edes katsomaan Karmaa. Tunsin itseni maailmanhistorian epäonnistuneimmaksi koiranomistajaksi. Minä ja mun harrastuskapineeni, jota ei voi edes kotipihasta pidemmälle viedä.

Kyseenalaistin ihan kaiken. Mun kilpailuhinkuni, koulutusmetodini (olenko mä ollut väärässä kaikki nämä vuodet, kun olen uskonut positiivisen vahvistamisen olevan se paras tie?) ja osaamiseni...Pitäisikö mun olla tiukempi vai lepsumpi? Osaisiko joku muu paremmin ymmärtää tätä koiraa? 

Karma + juna = ei ongelmia 

Onneksi oli kesä ja loma. Tehtiin kaikkea muuta. 
Käytiin metsälenkeillä, heiteltiin palloa, mentiin mökille. Lojuttiin sohvalla ja rapsuteltiin. Ei tehty mitään, minkä voisi luokitella harrastamiseksi. 

Lojumme, emme harrasta

Vasta loman loppusuoralla alettiin vähän näpertelemään. Puolivahingossa tehtiin takaakiertoja mökillä ja luoksetulon stoppeja anoppilan nurmella, vireenhallintaa palloa heitellessä. Oli aika hauska tehdä yhdessä.

Tultiin kaupunkiin ja käytiin vähän tarkoituksellakin treenaamassa. Iltalenkeillä mentiin leikkimään metroaseman lähelle. Ja lähemmäs. Päästiin siihen pisteeseen, että Karma repii mun kanssa lelua metroaseman SISÄLLÄ. Jos ihmiset käy ahdistamaan, voi tulla mun taakse syömään. Ja sitten leikitään. Taas on itku kurkussa, mutta nyt ylpeydestä ja ilosta. Ehkä me joskus vielä mennään metrollakin, mutta sillä ei ole kiire. :)

Into ja Karma - mallioppimista vanhuskoiralta <3 

Syyskauden ensimmäisiä agitreenejä jännitin niin paljon, että voin huonosti ja ajoin kahdesti liittymän ohi. 
Ennen treenejä käytiin vielä tekemässä pieni on/off - treeni ja sitten mentiin kentälle r-a-u-h-a-l-l-i-s-e-s-t-i.
Karma oli pätevä ja tarjosi maahanmenoja aina kun alkoi liikaa kuumottamaan.
Aidassa kiinni ollessaan räkytti vähän, mutta "normaalin" verran. Agilitykentällä saakin vähän ärsyttää toimettomuus. Omalle vuorolle tultiin myös nätisti, tehtävien välissä oli hiukka korvattomuutta, mutta taas "normaalin" verran. Toisella kentällä vapaatreenanneesta sheltistä luopui myös hienosti, kun annettiin muuta hommaa tilalle. Kokonaisuudessaan hyvät treenit Karmalle.

Agilityn suhteen päädyin ratkaisuun, että treenataan nämä syystreenit loppuun, mutta talveksi jäädään näistä hommista tauolle. Mun täytyy ennen jatkamista miettiä miten haluan tätä lajia jatkaa..

Nyt ollaan päästy tokotreeneissäkin kunnolla vauhtiin. Hurjasti ei olla tehty vielä uutta, vaan enemmänkin ollaan keskitytty MUN tekemiseen. Pidän tarkemmin huolta treenien kirjaamisesta ja aikatauluttamisesta. Ilman ajastinta ei tehdä toistoja ja muutenkin pohdin enemmän mitä tehdään ja miksi.

Tänään tehtiin seuraamista vieraammalla kentällä ja aika kovassa häiriössä (toiset koirat koirapuistossa). Kestoa tehtiin vahvisteaikataulun ykköstason (5,2,6,3,7,3..) mukaan. Lisäksi pidin erityistä huolta oikeasta seuraamisen paikasta, ettei lipsuta edistämisen puolelle... Tehtiin 5x1min, mikä oli ihan ehdoton maksimi noin kovassa häiriössä, 30s olisi voinut olla jopa parempi.
Paluumatkalla tehtiin myös 2 paikkamakuuta, 30s ja 1min. Pysyi hyvin, mutta heittää nyt helposti lonkalle (käy = arkipaikkis) joten vihje-erottelua edessä...

Kisahinku nostaa taas päätään kun treenit sujuu.. Rally-tokon viralliset tai möllitoko voisi olla poikaa vielä ennen joulua. Muuten kisat saa jäädä keväälle, mieluummin tehdään nyt järki kädessä ja rauhallisesti. :)  

So much to do so little time

Missä välissä kesä ehti jo tulla? En oikein osaa sisäistää mihin toukokuu oikein hujahti..

Tuntuu ettei olla saatu oikein mitään aikaiseksi mun työkiireiden ja sairastamisen takia, mutta taidettiin me jotain silti tehdä.

Ihan uutena juttuna päästiin aloittamaan vihdoin ja viimein AGILITY. Siis ihan oikea, kunnollinen agility. Seuran jäseninä ja säännöllisellä treenivuorolla.

Heti ekoissa treeneissä selvisi kaksi asiaa:
Ensinnäkin, Karma on loistava. Karma osaa. Ainoat jutut joita sille tarvitsee ehkä enemmän opettaa, on kepit ja kontaktit, mutta muuten agility on sille helppoa kuin heinänteko.
Toisekseen taas, mä olen auttamattoman ruosteessa (2 vuoden totaalitauko "yllättäen" näkyy jossain) ja lisäksi mun ohjaaminen on lähtökohtaisesti aika maneerista ja siten Karmalle aivan vääränlaista. Hitaasta medikoirasta superrrrrnopeaan maxiin vaihtaminen ei näemmä ole ihan kivutonta.

Luvassa siis paljon valssiharjoittelua sun muuta pientä ohjaustreeniä iltalenkkien lomassa.

Kolmas asia joka noissa ekoissa treeneissä tuli ilmi, oli se, ettei Karman vireenhallinta ole ihan kohdillaan. Lähinnä ongelmaa siis aiheuttaa toiset juoksevat koirat (paikallaan olevat tai rauhallisesti liikkuvat eivät aiheuta suuria tunteita). Viereisellä radalla kiitänyt kelpie sai K:n kupin niin totaalisesti nurin, että kesti useita minuutteja saada koira edes syömään. Tämä tuli mulle aikamoisena yllärinä, kun Karmalla ei tätä oikeastaan koskaan ennen ollut. Sitä ei ole saanut noin totaalisesti kiihtymään mikään muu, kuin nokan edestä lähtevä rusakko ja siinäkin asiassa ollaan edistytty valovuosia vastaehdollistamisen kanssa.

Noh, asiassa ei auta muu kuin ottaa härkää sarvista ja alkaa rakentamaan sitä olematonta vireenhallitaa askel kerrallaan.

Heti näiden vireöveri-treenien jälkeen oli kauan odotettu Wirneen leiri. Paikkana oli Kunkkula, Hartolassa sijaitseva koiraleirikeskus. Puitteet oli kohdillaan ja oli mahtavaa päästä tutustumaan laajemminkin Wirneen koiriin ja kasvatin omistajiin.
Karman kanssa oltiin ilmoittauduttu tokoryhmään, mutta aika vahvasti viikonloppu meni teemalla vireenhallinta. Muutamat hyvät vinkit saatiin kuitenkin kapulanpitoon, perusasentoon ja seuraamiseen.
Itku ei ollut kaukana, kun aika karmean päivän loppupuolella (kaatosadetta, remmissä vauhkona riuhtova ja karjuva koira samalla kun muut tekee vaikkataivastippuisiniskaan-tasoisia paikkamakuita..) sain ehkä parhaat kehut tähän asti: Olen tehnyt pohjatyöt tokolle hyvin ja meillä on hyvä suhde, Karmalla on hyvä draivi ja toistonkestävyys, mutta se on selkeästi hitaasti kehittyvä koira jolle pitää antaa aikaa kasvaa, etenkin fyysisesti, mutta myös pääkopaltaan (vireenhallita kröhöm). Mulla on kuulemma käsissäni lupaava tokokoiran alku.

Kuva: Jenny Söderlund

Vireenhallintaa ollaan siis tehty paljon viimeiset viikot ja muu onkin jäänyt vähän vähemmälle. Edistymistä on myös tapahtunut jo, kierrokset eivät enää kohtuullisella etäisyydellä nouse ihan maksimiin, etenkin jos tarjolla on jotain muuta jännää toimintaa, kuten putkia agiradalla..Tästä täytyy kirjoittaa ihan oma juttunsa, on sen verran laaja-alainen aihe. :)

Metroasiaa ollaan edistetty lähinnä lenkkeilemällä metroaseman lähellä, tavoitteena se, että voitaisiin kävellä aivan aseman vierestä ilman stressireaktiota. Pysytään siis turvallisesti ärsykekynnyksen alapuolella. Nyt jos koska kysytään kouluttajalta sitä malttia.
Tällä hetkellä ärsykekynnys on 50m päässä aseman alueesta.

Lisää nenäilyä

Tänään tehtiin lisää nosework-treeniä. Kokeitiin ensimmäistä kertaa sokkona etsimistä, eli edes minä en tiennyt missä hajutarra oli piilossa. Hyvin toimi koiralapsen nenä ja jaksoi etsiä turhautumatta vaikeammatkin piilot.

Huomaa kyllä, kuinka jo parin toiston jälkeen eukalyptus tahtoo leijua koko huoneessa, mikä hankaloittaa etsintää hieman. Samoin täytyy lähteä kumihanskaostoksille, koska haju tarttuu tehokkaasti myös omiin näppeihin tarraa siirtäessä. Huolellisuutta siis tässäkin asiassa.

Ilmaisua en ole vielä hirveästi miettinyt, pallottelen hajulähteen kosketuksen/tuijotuksen ja maahanmenon välillä. Noseworkissä hajut voi olla piilotettuna hyvinkin korkealle, joten siinä mielessä maahanmeno ei välttämättä ole ideaali ilmaisutapa.
Toisekseen maahanmeno tulee todennäköisesti olemaan meillä ilmaisuna pk-jäljellä.

Otin pienen pätkän treenistä videollekin. Videossa näkyy hyvin, kuinka Karma käy heti etsinnän aluksi tarkistamassa vanhat piilot, ennenkuin alkaa tosissaan haistelemaan.
Hajun löydettyä palkkailin muutamia nenäkosketuksia hajulähteeseen, Karma kun mielellään alkaisi kaivamaan tarraa suuhunsa..

Working nose

Eilen oli meidän toiset ohjatut nose work- treenit Masseterilla. Kotiläksyjä oltiin tehty tosi huonosti (= ei ollenkaan), mutta ei haitannut menoa oikeastaan yhtään. Enemmän haittasi itse matka treeneihin, joihin jouduttiin menemään metrolla. Tiistait on ainoita päiviä jolloin mulla ei ole autoa käytössä ja tottakai Karma iiiiinhoaa metrolla matkaamista. Perille päästyä käsissä oli siis melkoinen hilseilevä sähköjänis, mutta yllättävän hyvin saatiin kierrokset alas ennen meidän vuoroa.

Tähän mennessä ollaan siis opittu seuraavaa:

•  Karma osaa "ottaa" hajun purkista, siis haistella pienessä purkissa olevaa hajua (eukalyptus), kun purkki on mun kädessä
• Hajulähde pitää itsenäisesti löytää esim. pahvilaatikosta tai ämpäristä ja löytämisestä saa namia. Paljon
• Laatikoita/ämpäreitä voi olla myös usempia rivissä ja haju voi olla missä vain niistä.
• Vihje etsimiseen on "kama" (Kyllä, tässä on pientä poliisikoira-fiilistelyä :D)

Ilmaisua me ollaan tehty vasta erillisenä asiana, eikä sitä vielä tässä vaiheessa vaadita. Suurimpana haasteena kaikissa haistelujutuissa on saada Karma oikeaan mielentilaan, eli riittävän rauhalliseksi jotta se todella käyttää nenäänsä eikä vain tuurilla töki eri kohteita.

Eilisissä treeneissä siirryttiin laatikoista arkisiin esineisiin ja hajua laitettiin eri kohtiin tuolia. Tuoli oli esineenä siitä haastava, että ollaan Karman kanssa naksuteltu paljon erilaisia juttuja siihen liittyen. Tästä johtuen ensimmäisellä etsintäkerralla Karma päättäväisesti tarjosi mm. tuolin tökkimistä nenällä, takatassujen nostamista tuolille, tuolille hyppäämistä... Peli poikki ja uusi yritys.

Kokeiluna ripoteltiin vähän nameja tuolille ja sen viereen, jotta Karma ymmärtäisi paremmin, että nyt ETSITÄÄN jotain. Viesti meni perille ja parilla viimeisellä kierroksella kuului jo todella äänekäs nuuhkuttelu. 

Ämpärit olohuoneessa 

Tänään tartuin heti innokkaasti toimeen ja värkkäsin pari ämpärirataa olohuoneeseen. 

Alkuun meinasi olla taas vähän ongelmaa vireen kanssa, Karma skippasi haistelun kokonaan ja ryhtyi potkimaan ämpäreitä pitkin poikin. Lykkäsin koiran takaisin häkkiin ja helpotin harjoitusta vähentämällä ämpäreiden määrää kolmeen. Auttoi heti, Karmanaattorin nenä oli auki ja löysi oikeat ämpärit todella nopeasti. 

Välirauhoittuminen omalla paikalla

Sitten homma lähtikin vähän lapasesta vähän alkuperäisen suunnittelun ulkopuolelle - huuuuuono kouluttaja.

Siirsin ämpäreitä huonekalujen viereen ja tökkäsin hajutarran tv-tasoon aivan ämpärin viereen. Pienellä jänskäyksellä vapautin Karman etsimään, mutta tyypin mielestä tää oli todella helppo homma. Tehtiin 5 kierrosta ja jo kolmannella kierroksella otin avustavat ämpärit kokonaan pois. 

Karmalla selkeästi loksahti jokin kohdalleen päässä ja se teki töitä todella intesiivisesti ja tehokkaasti. Mieletön NUUHNUUHNUUH - ääni. :D

Hajutarra kirjahyllyssä

Alkoi myös selkeästi itse säätelemään virettä etsintään sopivaksi. Laitoin rakin odottelujen ajaksi aina keittiöön portin taakse, mistä hakiessa saattoi kyllä pompahdella huolestuttavan innokkaasti. Sieltä toin sivulla olohuoneeseen paikkamakuuseen, josta vapautin etsimään. Makuulta noustessaan oli jo mukavan rauhallinen liikkeissään. 

Seuraavana askeleena olisi tehdä laatikko/ämpäri-treeniä myös ulkosalla. Kesän tavoitelistaan voisi ehkä uskaltaa lisätä jopa Nose Workin hajutestin, jonka suoritettua saa oikeude kilpailuun 1-luokassa. :) 

Teinipossu

Pari kuukautta sitten mulla oli koira, joka kulki nätisti hinassa, jota pystyi pitämään vapaana lähes missä vain ja antoi treeneissä aina 110%.
Nyt mulla on koira, joka hinkuaa pientareelle hajujen perässä, kuumuu vastaan tulevista koirista ja on välillä niin ajatuksissaan, että vaikuttaa melkein autistiselle. Karmasta on tullut teini. Voi miten hauskaa.

Jotta australianpainajaisesta saataisiin taas australianpaimen, on ehkä syytä tehdä pieni sääntökatsaus:

Oma paikka
 - Vahvistetaan omalle paikalle rauhoittumista aina kun hakeutuu sinne omasta aloitteesta
 - Omalle paikalle aina kun jotain kiihdyttävää tapahtuu/on tiellä tms. (ovikello, E riehuu, kani spurttailee)
 - Jos käsketty omalle paikalle, saa poistua vain luvan kanssa

Uloslähtö
 - Ulos pääsee vain rauhallisena
 - Kiihtymisestä poistuu mahdollisuus ulosmenoon (takki takaisin naulakkoon, avaimet pois kädestä jne. > asiat etenee vain kun istuu/makaa rauhassa.
 - Ovesta ulos katsekontaktilla

Luoksetulo
 - Käsky vain kun voi olla satavarma, että koira tulee (tarvittaessa jälkiliina)
 - Superpalkka ja mielellään myös vapautus
 - Intensiivitreenejä mahdollisimman monessa paikassa ja eri häiriöissä (linnut, oravat, pallot, toiset koirat..)

Hihnakäytös ja ohitukset
 - Vain löysällä hihnalla eteenpäin
 - Rauhallisuus
 - Monipuoliset palkkiot > pääsy haistelemaan, pääsy vapaaksi, keppi..
- Ohituksissa palkkaamisen aloittaminen ajoissa, vahvistetiheyden maksimointi, keskittyminen vain omaan koiraan. Etäisyys ohitettavaan tilanteen mukaan. Superpalkat aina.

Tarkkaavainen koiralapsi

Ja jos jostain vielä sais metritavarana pitkää pinnaa niin olis ihanaa.

Vuotias.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tämän blogin piti saada ensimmäinen kirjoituksensa jo vuosi sitten. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin nyt jo vuoden kirjoitellut siitä, kuinka koirani kanssa riennämme treeneistä ja valmennuksista toiseen sekä napsimme ensimmäiset koulutustunnukset tuosta vain. Saman suunnitelman mukaan koirakin tosin oli narttu, väriltään merle ja nimeltään Riemu.

Kun harrastuskapine viimein tassutteli meidän ovestamme sisään, se oli uros, väriltään musta ja nimeltään Karma. Rotu sentään oli oikea. Mulla blogin sijasta uusi työ, alle 2 vuotias muksu ja lamaannuttava pelko siitä, että onnistuisin jotenkin pilaamaan tämän loistavan pienen koiran alun. 

Asiaa ei varsinaisesti helpottanut, kun tajusin miten erilainen on paimenlapsen ajatuksenkulku verrattuna mihinkään edellisistä koiristani. Yritä siinä sitten tehdä tokovaliota ennätysajassa. 

Harrastuskapine 9 viikkoa

Vuoden aikana olen onnistunut (joskin puoliväkisin) löysäämään pipoani ja heittämään vanhoilla vihkoillani vesilintua. Siinä sivussa olen tutustunut mahtavaan koiralapseen ja onnistunut sille jotain opettamaankin. Osaa se hihnassa kävellä tolkullisesti, tulla luokse ja kyllä se tietää mitä noutokapulalla kuuluu tehdä. Ja mikä tärkeintä - sillä on naama aina typeränonnellisessa virneessä, mitä me sitten tehdäänkin. Paitsi ehkä viime viikkoina, koska teini-ikä. Siitä lisää tuonnempana.

Nyt kun on saatu tämä arki tolkullisesti rullaamaan, olen havahtunut siihen, että jotain tarttis varmaan oikeasti tehdä asialle nimeltä tottelevaisuusvalio. Tai no, asialle nimeltä TK4, koska Karmanaattorin toinen kives ei ole siellä missä sen kuuluisi olla. 

Mä olen luonnostani maailmanhistorian epäsuunnitelmallisin henkilö, mikä ei yleisesti ottaen sovi yhteen tavoitteellisen koiraharrastuksen kanssa. Ennen korvasin tämän puutteen vimmaisuudellani ja enemmällä puurtamisella, mutta perheellisellä ei tahdo oikein aika riittää tällä taktiikalla. 

Siksipä tämä blogi, jotta saisin jonkun järkevän pitkäntähtäimen toimintasuunnitelman aikaiseksi.

Siispä, tässä tavoitteet seuraavalle vuodelle:

- Ykköstulos tokon alokasluokasta (ehkä jopa TK1?)

- Ykköstulos tokon avoimesta

- BH läpäisty

- Agilityn aloittaminen kunnolla

- Jälki- ja esineruutu-treeni aluilleen